mekapina-so-mecupina

Kokoelman runoissa itsensa viiteryhmista ulkopuoliseksi kokeva subjekti havainnoi maailmaa, jossa arkikeskustelusta, sosiaalisesta ja institutionaalisesta mediasta ja poliitikkojen puheenvuoroista on muodostunut vallankayton diskurssien ja kirjavien arvolatausten uuskasitteiden temmellyskentta; maailma, joka kriisien keskella yrittaa pakottaa jokaisen omaan kuplaansa. Samanaikaisesti kokija kaipaa tavallista arkea, reflektoi itseaan ja yrittaa kehittaa ajatteluaan karsinoiden ulkopuolella. Ymparoivan todellisuuden alistaessa eskapismiin ja kyynisyyteen, on naiivi toivo ankkuroitunut lapsiin, filosofiaan ja taiteeseen.